Ansaittu ja tilattu

Tähän on lopulta sitten tultu, kirjoitan blogipäivitystä vessassa. Ainoa paikka, jossa voin olla lukon takana. Rauhassa. Oveen tosin kolkutellaan jo ensimmäisen lauseen jälkeen, joten tekstiä tullenee tähän postaukseen mahdollisimman vähän.

Isänpäivää ja äitienpäivää ei tule isommin juhlittua. Pyrin siihen, etten hösää Miehelle mitään, kun ei ole minun isä. Lapselta tuo päinvastoin joskus tuntuu. Eikä Miehenkään tarvitse kasata paineita äitienpäivästä. Kunhan muistaa, että kivulla ja säryllä olen hänen lapsensa maailmaan saattanut ja timanttini sen vuoksi ansainnut!

Koo ja Konttinen muistivat isäänsä aamulla kortein ja hoidossa askarrellulla lahjalla. Koo avusti kakun tekemisessä sen minkä pystyi ja mulla pinna piti. Wagnerin kuvasta puuttuu ainoastaan pierupilvi. Koo nimittäin lohkaisi tänään isäänsä kuunnellessaan, että "no siellähän rupse kuuluu...!"

Samalle viikonlopulle isänpäivän kanssa osui tilattu kakku 8 -vuotiaalle pojalle. Sain vapaat kädet kakun täytteiden ja koristelun suhteen. Kuultuani päivänsankarin jalkapalloharrastuksesta mulla karkasi taas mopo käsistä. Harmi, etten vielä osaa vääntää marsipaanista itse noita ukkeleita ja maaleja. Ne on ostettu kaupasta. Kakkupohjakin hajosi eikä pelikentän pursotukset menneet niinkuin olisin toivonut... ja lisäksi muuta asiaankuuluvaa itsensä aliarviointia kakun tiimoilta.

Anteeksi, väärä numero!

Sain tuntemattomasta numerosta tekstiviestin...

"Moido. Testaan tässä uutta puhelintani. Jos sait tämän viestin, olisitko niin ystävällinen ja vastaisit vaikka kertoen varpaankynsiesi kynsilakan värin?"

"Nyt on herralla varmaan väärä numero, mutta kynsilakan väri on musta"

"Wau! Oletko nyt paljain jaloin?"

Että voi väärään numeroon menneestä tekstarista olla iloa ja piristystä pitkään!

***

Kerran olen myös jäänyt pulisemaan puhelimessa niitä näitä täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Jälleen väärä numero, mutta soittaja oli mukava. Poika etsi tyttöä, jonka oli jossakin tanhuleirillä tavannut. Vähän harmitti, ettei minulla ole tanssitaitoa nimeksikään.

***

Työpuhelimeen tuli vuosia sitten sinnikkäästi vääriä puheluja. Ystävällisesti jaksoin aina korjata soittajan valitsemaan eteen numeron 0500 numeron 0400 sijaan. Sinä yönä, kun kankaanpääläistä putkimiestä yritettiin soittaa Savosta asti vesivuotopaikalle, kello kahden aikaan, kesken makeimpien unikuvien, ei enää ystävällisyyttä riittänyt. Seuraavaan puhelinluetteloon oli numero jo varmasti korjattu oikeaksi.Loppuun pieni fanfaari Töt-töttö-röö! ja huudahdus Eläköön Ihana Turhamaisuus! Käsissäni on ensimmäistä kertaa rakennekynnet...

Kävin, olin, palasin

Kainuun korpeen piti mennä, että näki mansikkapellolla rosvoilevan peuran lähietäisyydeltä.

Kainuun korpeen piti mennä, että näimme myös harmaat ja valkoiset joutsenet, lepotauollaan, matkalla etelään.

Kainuun korvessa lapsi paistoi mummon kanssa pullaa. Ihailin lapsen iloa käsillä tekemisestä. Nautin hänen onnellisuudestaan saada maistaa itsensä tekemää pullaa. Ja tottakai, ukkelin naamaksi koristellut pullat olivat makoisia!
Kainuun korvessa pelkäsin, että juhannus tulee ensi vuonna yllättävän aikaisin, sillä ehdin ristipistellä Salama McQueenin ja Klainarin valmiiksi.

Kainuun korvessa huomasin, mikä suuri onni ja iso apu olisikaan lähellä asuvista isovanhemmista. Ristipistojakin ehti tekemään lastenvahtien ollessa paikalla varmasti 200 päivässä. Kotona tahti on nyt jo hidastunut vain 20:een viikossa. Juhannus palaa siis omalle kalenteripaikalleen, kun Sally muotoutuu varsin verkalleen.

Kotona Savon maalla harjoittelin uusia kakun koristeita. Onneksi Miehen ego kesti söpöiset perhoset syntymäpäiväkakussaan. Kiitin mielessäni myös hyviä ystäviä, jotka jaksavat kehua ja kannustaa, vaikka itse repi hihoja vähäksi käyneestä marsipaanista, epäonnistuneista värivaihtoehdoista ja vettyneestä marsipaanista.
Miehen piti sitten särkeä nilkkansa ennen kuin saatiin yhteen makuuhuoneista väriä seinälle. Lopultakin. Mitäpä sitä muuta sairaslomalainen tekisi, kun maalaisi seiniä. Haukoin henkeäni mintunvihreän karkin keskellä, mutta silmä tottuu. Ehkä. Jos ei, niin olen antanut itselleni luvan maalata huoneen uudestaan jollakin toisella värillä. Joskus.

Kuvat vääristää vaaleanvihreää liian vaaleaksi. Uskokaa pois, se on oikeasti mintumpi. Paljon mintumpi...
Kiva, että kaikki aikaisemmin lähettämäni kirjat ovat ilmeisestikin menneet perille oikeisiin osoitteisiin. Erityiskiitokset Tarjalle, joka kiitit kirjasta kortilla! Lämmitti mieltä suuresti. Ihana, että sain Sanskun iloiseksi ja Katileinin piristymään juuri oikeaan aikaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Pakettia paketin perään...

Syksyn värikkäät lehdet ovat näköjään melkeinpä parasta lääkettä väsymykseen, ärtymykseen ja onnettomaan oloon. Tykkään haravoinnista jo senkin vuoksi, että nurmikossa näkee kätten ja haravan tekemän työn. Koo ja Konttinen innostuivat lehtikasoista, Mies juoksutti muksuja ympäri taloa kottikärryssä ja minä haravoin, haravoin ja haravoin. Pihan puhtaaksi.
Miehellä on joku käsittämätön miehinen fetissi moottorityökaluja kohtaan. Hän on nimittäin vähitellen sahannut moottorisahalla meidän toista pihapihlajaa. Milloin on ollut vuorossa kuollut oksa, milloin haitallisesti tiellä oleva oksa. Kohta ei varmaan ole koko pihlajasta jäljellä makkaratikkua kummempaa. Ja näköjään Konttinen on perinyt samat geenit. Lompsi nimittäin naapurin varaukin luo pihan poikki ihan itsekseen, kun kuuli rälläkän laulavan autotallissa.

Lopultakin PIF3 lähti matkaan merten taa. Samoin kannoin postitoimiston hämmästyneelle tädille kaikki yhdeksän kirjapakettia. Ovat toivottavasti viimeistään keskiviikkona perillä uusissa kodeissaan.

Luigi ja Guidokin tulivat jo valmiiksi, kannustamaan Ferraria.

Pistely jatkuu punaisilla langoilla. Kookin arvasi jo pelkän langan värin perusteella vuorossa olevan itse Salama McQueen. Katzau!

Tunnustettavaa?

Kun tämän palkinnon saa, toimi seuraavasti:

Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Minä yritän oikoa hieman palkinnon kanssa, mutta pidän tunnustuksen silti, sillä palkinnot on aina kivoja. Kiitos Sanskulle ja Noralle muistamisesta! Seuraan teidän molempien vaiheita edelleen, vaikka kommentit ovat nykyisin luvattoman harvassa.
.
En varsinaisesti nimeä ketään seitsemää blogistia, mutta jokainen Villa Kanervan vieras saa ottaa kuvan mukaansa muistoksi käynnistään, jos niin haluaa.
.
Enkä tunnusta oma-aloitteisesti mitään, vaan odotan teiltä kysymyksiä. Mitä haluaisitte minusta vielä tietää? Väitän kirjoittaneeni aika paljon itsestäni kahdessa vuodessa ja vihjailleeni sitäkin enemmän. Mutta ehkä joku kysymys on lukijalle jäänyt mielen ja kielen päälle pyörimään? Luonnollisesti pidän itselläni oikeuden kuitenkin olla myös vastaamatta, niin halutessani.

*****

PYYDÄN ANTEEKSI kirjojaan odottavilta arvon naisilta. Viime viikkoisessa prässissä puristuminen vei mehut ja kyvyt käydä asioimassa paikallisessa postitoimistossa. Potkin itseni ja sitä myötä Posti-Paten liikkeelle heti maanantaina.

Rakas päiväkirja...

Keskiviikkona 7.10.2009:

"Vaivaako lastasi ummetus? Siihen on olemassa myös lääke: Levolac."
Kuvitelkaa minut vielä kuvaan pitelemässä muovipulloa käsissäni kuin haurasta linnunpoikasta. Hymyilen mainostoimiston käskystä übervalkoisiksi käsitellyillä hampailla niin leveästi, että poskipäihin sattuu....

Yep! Kun on valvonut liian paljon ja nukkunut liian vähän, yön pimeinä, yksin valvottuina tunteina käy mielessä miljoona vaihtoehtoa lapsen itkunkohtausten syistä ja mahdollisesta sairaudesta. Minun ei missään nimessä pidä ostaa kaksikymmentäosaista lääkärin kotikirjastoa tai googlettaa lastentauteja ja oireita netissä. Verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi jäävät kuvahaut paiseista, aivokasvaimista ja märkäruvista vievät unet niistäkin viimeisistä aamuyön tunneista, jotka kannattaisi käyttää nukkumiseen, edes torkkumiseen, ennen herätyskellon armotonta rällätystä yöpöydällä.

Jos nämä Konttisen itkukohtaukset ovat nyt vain ummetusta ja mahan vääntöä, lupaan ja vannon, etten enää koskaan huokaise harmissani sisustuslehden takaa "voi ei, taasko sulla on kakka housussa!" Ilolla vessan kautta uutta vaippaa pyllyn peitoksi ja hymyillen niin leveästi, että poskipäihin sattuu.

Perjantaina 9.10.2009:

Eipä olisi ihan heti noilla Konttisen oireilla tullut mieleen pahasti ärtynyt nielutulehdus, mutta sellainen pojalle diagnosoitiin eilen. Virallisen lastenlääkärin toimesta. Paha korvatulehdus vasemmalla puolella vielä kaupan päälle.

Mies sai sormen heristykset tupakoinnistaan, jonka kuulemma on todettu olevan osasyyllinen lasten eneneviin korvatulehduksiin. VAIKKA tupakoisitkin ulkona ja VAIKKA hengität tupakansavut vaunuillessa takakynteen. Jos Mies ei suostu olemaan vielä tumppaamisen jälkeen kolme varttia ulkona, niin nyt saisi luvan loppua sauhuttelu. Ehkäpä lääkärin suusta sanottuna ja pojan terveyden ollessa kyseessä, vaikutus tiedolla olisi lopultakin parempi. Minun nalkutuksella ei ole ollut mitään virkaa viimeiseen 14:ään vuoteen. Toinen vaihtoehto on jättää Mies jatkossa ulko-oven taakse ilman avaimia, munakello tikittämään 45 minuuttista. Luulisi -30 asteen pakkasessa viimeinenkin nikotinisti lopulta taittuvan?

Tuli taas siis todistettua, ettei meistä ihan vielä kotilääkäreiksi ole. Mies pysyköön panimoteollisuudessa ja minä papereiden keskellä assarin hommissa. Nyt on jälkikasvulla viikon ajan lääkitys, joka maistuu näköjään niin hyvältä, että kaksi annosta päivässä on pojan mielestä liian vähän.

Jos tämän kuukauden kestäneen puserruksen ja sairastelun jälkeen VillaKanerva alkaa vielä röhkiä sikainfluenssan kourissa, niin minä olen valmis koputtelemaan hermoparantolan portin pieliä.

Koo oli muuten sitä mieltä, että äidissä ja maalarinteipissä on paljon yhteistä. Me molemmat olemme hankalia, kun emme anna hänelle periksi. Hmm... Mutta meille molemmille voi kuulemma kuitenkin jutella mukavia. Jutella maalarinteipille? Siinäpä arvoitusta ja ajatusta viikonlopuksi!

Oravanpyörässä

Meillä Konttinen kuumeli viikon aikaisemmin vauvarokossa. Perään tuli kivulla ja säryllä neljäs poskihammas. Viime viikolla neuvolan täti tökkäsi rokotteella, jonka johdosta tänä viikonloppuna on taas kuumeiltu. Poika sairastaa näköjään kahden ensimmäisen vuotensa aikana enemmän kuin mitä siskonsa kohta kuuteen vuoteen mennessä. Kolme viikkoa liian vähillä unilla, itkuisen ja kipeän kuopuksen sekä kiukkuisen ja turhautuneen esikoisen kanssa alkaa nyt riittää...

Äiti on täällä siis vähän väsynyt, mutta pitänee yrittää lyödä positiivisuuden löylyvettä kiukaalle ja toivoa että uusi viikko toisi jo jotain muuta kuin kuumetta meidän tupaan.Kuumeisesta oravanpyörästä kakkumaiseen oravanpyörään. Kolmen kakun jälkeen tilattiin täksi viikonlopuksi yksi kakku. Ja marraskuullekin on jo tilaus tiedossa! Ajatusmyssy ei jouda hyllyllä lojumaan. Me likey!
Tarja, Nora, Nanna, am, Anski, Lissu, Outi, Saana ja Sansku, laittakaa osoitteenne s-postilla villakanerva11 at gmail piste com, niin pyrin lähettämään kirjat eteenpäin alkavalla viikolla. Ja Katilein, pyydän sinun osoitettasi myös.